Täytyy vähän koittaa väkertää juttua itsestänikin..

Olen syntynyt Tornion Karungissa kaheksankymmentäluvun keskivaiheilla. Olen aina pitänyt eläimistä ja etenkin koirista. Peruskouluaikoina hurahdin hevosiin ihan kokonaan ja nuoruus taisikin mennä enemmän ja vähemmän hevosten parissa Wanhakummun tallilla Aapajoessa. Koska yläasteella ainoat kympit tuli liikunnasta ja kuvaamataidosta, alkuperäinen suunnitelma oli mennä Tervolaan artesaani linjalle vääntään saviruukkuja. Toisena vaihtoehtona olikin sitten maatalouspuoli. Ja enemmänhän ne lehmut ja elukat kiinnosti.

Louella tulikin sitten vietettyä elämäni rakkaimmat muistot omaavaa aikaa kivojen ihmisten ja eläinten parissa. Muistoja ja hyviä ystäviä jäi reppuun mukaan :) Silloin elämääni saapui myös Rölli-koira, tuo ruma ja lihava collie-ajokoiramix. Se oli mulla matkassa ratsastuslenkeilläkin, tuo hassu suipponokka... Valitettavasti jouduttiin lopettamaan myöhemmässä vaiheessa täysin arvaamattoman luonteen vuoksi. Elämä on ja joskus se ei ole kivaa... Hevosia tulikin hoidettua joka ilta myös koululla. Muistan vieläkin laitumen tuoksun aamulla, kun ruoho oli kasteesta märkää ja hevoset rouskuttivat aamuruokiaan rauhallisina ja uneliaina. Ihanaa aikaa oli, käteen jäi siis maaseutuyrittäjän paperit. Haaveilen joskus saavani talon metsän keskeltä, sen punaisen tuvan ja parin hevosen, muutaman koiran ja perunamaan.. no joo, äiti sais kyllä tulla kuokkiin ne potut ylös ;)

Motivaatio on sitä, että unelmien ylle vedetään työhaalarit.
- Parker Robinson-

Noh, ammattia ei eläinten parista löytynyt, johtunee siittä, ettei mielestäni hevosen hoitajille täällä Lapissa makseta työn määrään kuuluvaa palkkaa ja aamulypsylle nousu ennen sianpieremää ei sittenkään ollut se mun juttu. Plus että aamut ja illat ois ollu töitä ja päivät vapaata nuissa lomittajan hommissa... Siispä kävin koulua lisää ja ammattitutkinnon, nyt vartijan hommia takana monta monituista vuotta, mut kivaa on ja palkka tulee varmasti. Mulla ei ehkä olis kokoa, mutta helvatun kova ääni korvaa puuttuvat sentit ;) Plus tietty työkaverit on ihan mahtavia.

Mutta jotain piti saada ja koiria tietenkin. Alunperin rotuvalinta olisi ollut joku ihan muu, mutta kohtalon oikkuja ei voi valita ja toisaalta hyvä niin. Lapukat on ollu mulle juuri se oikea sisältö elämään. Hassuja ja tolloja, ihan niinku minäkin ;) Näyttelyissä on tullut jonkin verran menestystä ja Ella the superdogi päihitti taipparitkin läpi, vaikka metsästys ja koiranohjaaja kokemusta ei ole aikaisemmin ollut (enkä tiedä onko sitä edelleenkään, ei ainakaan tarpeeksi). Pikkuhiljaa, opiskellaan sitten vaikka kirjasta :) Kaikkea oppii ku tosissaan haluaa, nyt on metsästäjän tutkinto käytynä ja uusi haulikko oottaa ensisyksyn jahtia :)

Vapaa ajan ongelmia ei ole, vaikka tuo hevosharrastuskin on hiipunut tosi lahjakkaasti. Kumma homma että mitä vanhemmaksi tulee niin sitä nopeammin aika juoksee... Nyt kaiken vapaa ajan täyttää siis töitten jälkeen koirien kanssa touhuaminen, omakotitalokompleksin pyörittäminen yksin ja kaverit tietenkin. Vaellus, valokuvaus ja metsästys lisätty listaan :) Jujutsun alkeiskurssi alkoi justiinsa (tätä sepustusta siis kirjoitettu Maaliskuussa -11) ja saa nähdä kuinka pitkälle se tie vie.

Tässäpäs siis jotain minusta.

Päivänä jonain, kuka ties,
En minäkään ole poikamies.
Ei voi olla vika, ei harha, ei erhe,
Jos nallella tällä on pikkuinen perhe.
-Uppo-Nalle-

Koirat

Tällä hetkellä elämääni kuuluu siis kolme (kaksi on kotona, yksi uudessa kodissa) hurttaa joiden kanssa touhutaan  kaikenlaista ja käydään näyttelyissä ja metsällä. Minulla koirat on aina menossa mukana ja ne haluaa kauppareissullekkin lähteä kyytiin istuskelemaan, mikäs siinä :)

Ellaa ja Vanjaa on käytetty metsällä ja Ellalla on siis saatu taipumuskokeet läpi. Ollaan rämmitty kavereiden perässä ja "siivoiltu jälkiä" syksyisin. Molemmat koirat noutavat (vaikkakin aina ei mennä ohjekirjan mukaan) ja istuskelevat hyvinkin rauhallisena veneen kyydissä. Kumpikin on tottunut laukauksiin ja minkään näköistä paukkuarkuutta ei kummassakaan ole havaittavissa. Martan kanssa valmistaudutaan syksyyn 2011, vaihtelevalla menestyksellä opetuksessa.

Kummatkin vanhemmista koiristani rakastavat vettä ja kesä on ehdottomasti noutajille sitä kulta-aikaa :) Toki syksyllä ja keväällä sitten pienimmätkin lätäköt kaivellaan ympäri. Talvella täällä meilläpäin on aina ihan tarpeeksi lunta jolloin lumihangessa touhuilu saa koirat tyytyväisiksi ja hiekka ja rapasotkut sisällä unohtuu hetkeksi ennen kesää.

Labradorinnoutajat kun ovat luotuja liikkumaan ja meillä pari päivää pelkkinä sohvaperunoina näkyy jo energian määrässä. Sitten tolloillaan ja jaetaan piruutta minkä keretään, ilmeisesti se tarmo on sitten johonkin purettava. Eli jos sinulla on jo koira ja se hajottaa paikkoja ja tekee tuhojaan, syyllistä saa hakea hyvinkin pitkään sieltä peilistä. Ei silti mikään himourheilija tartte olla jos lapukkaa meinaa laittaa, olen nimittäin huomannut senkin että erilaiset älykkyyttä vaativat tehtävät ajavat saman asian aika pitkälle. Erilaiset puruluut tai havilliseen pahvirasiaan (esim. vessapaperirulla) piilotetut nappulat, saavat aikaan kauhean sotkun, mutta onnellisen koiran. Ja koskaan ei voi perustottelevaisuutta harjoittaa liikaa (ja kertaus on opintojen äiti). Mukavaa olla semmoisen koiran kanssa liikenteessä ja menossa mukana jolle ei aina tarvitte karjua korvat punasena TänneTänne käskyjä. Toki huomaan ajautuvani kyseisiin tilanteisiin itsekkin (välillä raikaa se per**nper**e, eli ei meilläkään niin täydellisiä aina olla :)

Koirat syö pääsääntöisesti Canamin ruokaa, haen sitä ruottista. Kummallakaan koiralla ei ruoka-aine allergioita ole ilmaantunut, mutta venhä on eniten allergisoiva ruoka ylipäätään koirille, joten sitä vältellään varmuuden vuoksi. Raakaa tai keitettyä lihaa mahdollisuuksien mukaan. Aika paljon käyn ostaan pahvilaatikoissa pakkaseen rustolihaa jota annan töihin lähtiessä koirille häkkiin, saavat aikaa paremmin kulumaan. Rustoluiden syöminen parantaa ruuansulatusta ja anaalirauhaset eivät ole tukkeudu. Lisäksi kaikki mahdolliset ruuantähteet tuovat vaihtelua muuten niin tylsään ruokavalioon.

Ollaan säästytty kaikenlaisilta iho-oireilta ja korvatulehduksilta, mikä on luppakorvaisilla melko yleinen vika. Punkkeja on tännekkin perälle ilmestynyt salakavalasti ja niitten irrottaminen on sitten melko vistoa (=siis suomeksi inhottavaa) hommaa.

Karvanlähtö on onneksi lapukoilla helppoa:

Karvaa lähtee vaan sen kaks kertaa vuodessa

ja kestää sen kuus kuukautta kerrallaan...